ARKONA w/ KIVIMETSÄN DRUIDI – Kuudes Linja, Helsinki, 17.02.2017 (suomeksi)

0
213
Share on Facebook
Tweet on Twitter

Tamperelainen NEM Agency tekee tällä hetkellä hienoa kulttuurityötä kotimaisessa tapahtumaskenessä, sillä ohjelmatoimisto sai viimein venäläisen pitkän linjan folk metal –yhtye Arkonan Suomeen keikalle. Vuonna 2002 perustettu moskovalaisbändi hajosi pian perustamisensa jälkeen, mutta vokalisti ja primus motor Maša Arihipova herätti yhtyeen uudelleen henkiin studiomuusikoiden voimin, ja pian sessiojäsenet liittyivätkin bändiin vakituisesti. Kovan livebändin maineessa oleva Arkona on ehtinyt kiertää isojakin lavoja menestyksekkäästi, joten tiedossa oli intensiivinen keikka, olihan tapahtumapaikkana intiimi Kuudes Linja. Illan avaajaksi oli valikoitunut Arkonan kanssa samanikäinen, kouvolalainen Kivimetsän Druidi, joten ilmassa oli myös selkeää Suomi-Venäjä -ottelutunnelmaa.

Read in English HERE!
Galleria TÄÄLLÄ!

 

Vaikka kyseessä oli perjantaipäivä, illan aikataulu oli yllättävän aikainen ovien avautuessa jo seitsemältä, Kivimetsän Druidin aloittaessa puoli kahdeksalta ja Arkonan varttia vaille yhdeksän. Ehdin paikalle seitsemän pintaan, mutta ovet avautuivat lopulta vasta melkein kahtakymmentä yli. Narikkajono veti onneksi mukavaa vauhtia, mutta Kivimetsän Druidin aloittaessa hieman myöhässä pihalla oli varmasti vielä suuri joukko ihmisiä, jotka olisivat mielellään olleet jo baaritiskillä notkumassa.

Kuten kotimaisilla astetta enemmän fantasiaelementteihin nojaavilla folk metal –bändeillä yleensä, KMD:nkään suosio ei ole Suomessa koskaan noussut aivan sille tasolle jonka bändi ansaitsisi, mikä on todella harmi. Bändi soitti jälleen kerran takuuvarman keikan kohtuullisen harvalukuiselle, joskin jatkuvasti kasvavalle yleisölle. Monen vuoden levytystauon katkaissut, mainio The Lost Captains –EP soitettiin kokonaan, minkä lisäksi setissä oli hyviä valintoja uran varhaisemmilta vaiheilta, ja käytiinpä sitä ensimmäisellä Kristallivuoren maa –EP:lläkin asti. Bändi esiintyi hyväntuulisesti ja sai yleisön osallistumaan nyrkkien heiluttamiseen ja taputtamiseen mukavasti, ja välispiikit hoitanut basisti Simo Lehtonen oli jälleen leppoisa itsensä. Miksaus oli suurimmaksi osaksi hyvin kohdallaan, joskin Leeni-Maria Hovilan klassinen laulu jäi paikoitellen muun bändin jalkoihin.

Setti päättyi ärhäkästi debyyttilevy Shadowheartin ”Blacksmithiin” sekä musiikkivideobiisi ”Jäässä varttuneeseen”, joka lienee edelleen Kivimetsän Druidin tunnetuin kappale. Nykyaikana edukseen erottuminen on jatkuvasti vaikeampaa, varsinkin kun bändin takana ei ole tällä hetkellä levy-yhtiötä hoitamassa promootiota, mutta toivoisin bändille silti ainakin kertaluokkaa suurempaa sukseeta niin kotimaassa kuin Keski-Euroopassakin – ei tällä kappalemateriaalilla ainakaan hävitä voi.

 

Arkonaa edeltäneen roudaustauon lopussa tunnelma oli miltei käsinkosketeltava, kun perinteisempi väliaikamusiikki vaihdettiin riisuttuun perinnelauluun ja valot himmennettiin minimiin lähes täyden salin odottaessa kiivaasti bändiä lavalle. Lopulta viisihenkinen Arkona kipusi lavalle ja keikka käynnistyi uusimman Yav-levyn kolossaalisen pituisella nimikappaleella. Bändin soittajisto jäi välittömästi statistien rooliin, sillä laulaja Arihipova otti tilan haltuun uskomattomalla energiallaan. Hän sinkoili pitkin poikin lavaa ja päästi kurkustaan niin montaa erityylistä ääntä, ettei ihan heti tule mieleen toista yhtä vaikuttavaa keulahahmoa – mikkiständiäkin huidottiin ilmaan kuin stadionkeikalla konsanaan. Muukin bändi esiintyi vakuuttavasti, ja varsinkin huilisti Vladimir Reshetnikovin soittoa oli mahtavaa kuunnella livenä miehen soittaessa sekä pientä nokkahuilua että säkkipilliä. Teknisiltä ongelmilta ei täysin vältytty: läpi keikan alkupuolen PA:sta kuultiin paikoittaista napsumista, ja jossain vaiheessa kitaristi Sergey Atrashkevichin vahvistin mykistyi täysin. Muu bändi ei tästä ollut moksiskaan, ja menossa ollut kappale jatkui pelkällä bassolla. Atrashkevich räpläsi vahvarinsa kuntoon rauhassa ja hyppäsi kappaleen loppuun lennosta mukaan saatuaan tekniikan taas toimimaan.

Keikalla oli aivan loistava yleisö: nyrkit puivat ilmaa taukoamatta ja huutomyrsky oli jatkuvaa. Arihipova myös yllytti yleisön wall of deathiin ennen ”Stenka na Stenkua”; kutosen kokoisessa keikkapaikassa näkyä pystyi kuvailla vain sanalla sympaattinen. Arkona teki harvinaisen, mutta äärimmäisen toimivan ratkaisun jättämällä turhan lavalta poistumisen ja palaamisen pois. Bändi soitti koko settinsä yhteen menoon, lopettaen keikan Goi, Rode, Goi! -levyn ”Yariloon”. Arihipova kiitteli yleisöä lähes jokaisen kappaleen jälkeen vuolaasti, ja oli selvää, että keikka oli hieno kokemus sekä bändille että yleisölle. Viikon takaisen Moskovan keikan pituuteen (30 kappaletta!) ei tämän illan settilistassa sentään ylletty, mutta nämäkin vajaat puolitoista tuntia olivat täyttä asiaa. Valomies käytti lavan kevyttä valoarsenaalia mainiosti hyödykseen, minkä lisäksi soundit olivat kautta linjan loistavat. Miksaaja vietti suurimman osan ajasta yleisön seassa säätäen lavaääntä iPadistaan – mobiilisovellukset tekevät selkeästi tuloaan bänditekniikkaankin.

 

Kutosella on aina mukavaa käydä keikalla, sillä homma toimii musiikkigenrestä riippumatta, ja keikan aikainen alkamisajankohtakin mahdollisti illan jatkamisen mukavasti keskustassa. Keikalle vielä jonottaessani kävi sääliksi isänsä kanssa paikalle tullutta selkeästi alaikäistä tyttöä, jolla oli lippukin etukäteen hankittuna, mutta jota ovimies ei voinut ottaa sisään baariin. Pettymys oli selkeästi todella suuri, mutta lohdutukseksi voin sanoa: jos illan meiningistä mitään voi päätellä, Arkona palaa vielä satavarmasti Suomeen!

Kuvat: Miia Collander | Ed: Ville Karttunen

Comments

comments