OMNIUM GATHERUM w/ OCEANWAKE – Virgin Oil Co., Helsinki, 17.3.2016 (suomeksi)

0
1734
Share on Facebook
Tweet on Twitter

Aloitetaan kirjoitus latomalla faktat tiskin: Karhulan totocore-partio Omnium Gatherum on heittämällä kotimaamme kovin melodisen death metalin yhtye. Nykyisin myös Insomniumissa kitaroivan Markus Vanhalan luotsaama OG ei mielestäni edelleenkään nauti ansaitsemaansa suosiota, vaikka bändin musiikista löytyy tarttumapintaa muutakin kuin metallia kuunteleville ja levyjäkin on ehditty tehtailla kahdenkymmenen vuoden aikana seitsemän kappaletta. Yhtye saapui alkukeväiselle pistokeikalle Virgin Oiliin 17. maaliskuuta 2017 jo miltei perinteenomaisesti, sillä tämä on muistaakseni jo kolmas samoihin aikoihin vuodesta Virginissä soitettu OG-keikka.

Read in English HERE!
Kuvagalleria TÄÄLLÄ!

 

Vuosien saatossa on tullut totuttua siihen, että Virginin klubipuoli avaa ovensa kymmeneltä illalla, joten ilta tulikin aloitettua emämunauksella: tähtäsin paikalle puoli yhdeksitoista vain todetakseni, että illan lämmittelijä Oceanwaken keikka oli jo lopuillaan, sillä ovet olivatkin avautuneet jo yhdeksältä. En tiedä, oliko samanlainen lipsahdus sattunut kaikille muillekin, mutta paikalle päästyäni piti ihan hieraista silmiä – lavan edusta oli täysin tyhjä bändin tyylitellessä doom/post-metaliaan ainoastaan baaripöydissä istuville ihmisille. Vain viikkoa aikaisemmin kolmoslevynsä Earthenin julkaissut luvialaisbändi oli ennakkoon itselleni täysin tuntematon, mutta se vähä, mitä ehdin bändin esimerkiksi ISISin tai Calliston suuntaan kallellaan olevasta synkistelystä kuulemaan, miellytti korvaa sangen voimakkaasti. Lava oli koristeltu näyttävillä rollup-lakanoilla ja valaistuksessakin spottivalot oli jätetty oikeaoppisesti pois päältä. Seuraavalle Helsingin-keikalle pitänee osallistua!

Roudaustauon aikana ihmisiä virtasi paikalle hiljalleen, muttei vieläkään voitu puhua varsinaisesta yleisöryntäyksestä – missä kaikki olivat? Kun OG:n intronauha pärähti soimaan yhdentoista pintaan, lavan edusta oli vain puolillaan. Aikaisempien Grey Heavens -levyn tiimoilta soitettujen keikkojen tapaan setti käynnistyi ”The Pitillä”, joka sai yleisön saman tien mukaan. Tavallaan olisin toivonut, että ensimmäiseksi kappaleeksi olisi valittu jotain muuta, sillä Virginin äänimiehellä meni kriittiset viisi minuuttia liikaa aikaa saada lavaääni kohdalleen – rumpukomppi oli valitettavan puuroinen sekä laulaja Jukka Pelkosen mikrofoni aivan liian hiljaisella. Toisena soitetun ”Skylinen” aikana tilanne oli jo paljon parempi, ja soundit olivatkin loppukeikan ajan vallan hyvät.

Pelkosesta puheen ollen, olen varmaan sanonut tämän aikaisemminkin, mutta sympaattisempaa keulakuvaa ei maamme metalliskenestä löydy. Mies on aina lavalla yhtä hymyä ja suorastaan vaatii mukaan hiusten pyörittämiseen – ujot suomalaiset keikkakävijät olivat hämillään Pelkosen osoitellessa lavalta yksittäisiä katsojia mukaan yleisön sekaan. Keikan settilista olikin moshaajille suotuisa, sillä Omnium Gatherumin hitureiksi laskettavatkaan kappaleet eivät varsinaisesti ole tempoltaan hitaita, eikä Peltonen antanut intensiteetin tipahtaa vaan piti välispiikkinsä lyhyinä.

Illan settilistaa oli freesattu viime kesän keikkoihin verrattuna. Omnium Gatherum on nauttinut laajempaa tunnettuutta vuoden 2008 The Redshift -levystä lähtien, eikä setissä ollut tälläkään kertaa mukana tätä vanhempaa materiaalia, mutta painopistettä oli tasoitettu Grey Heavensin, Beyondin (2013) sekä New World Shadowsin (2011) kesken, sillä jokaiselta levyltä oli mukana neljä kappaletta The Redshiftin joutuessa tyytymään kahteen, ”Nailiin” sekä ”Chameleon Skiniin”. Päälle kymmenen vuotta OG:n tekemisiä seuranneena tulee jokaisella keikalla haikailtua vaikkapa ”Dysnomian”, ”The Fall Went Right Through Heren” tai ”The Perfumed Gardenin” perään, mutta ei sovi valittaa: bändi on ollut jo jonkin aikaa siinä pisteessä, että vaikka setti arvottaisiin, jokainen kappale olisi silti kiistatta hitti, ja hetkisen aikaa setistä puuttuneet ”Soul Journeys” sekä keikan päättänyt ”Deep Cold” lämmittivät kuitenkin mieltä. Ja se ”New Dynamic” – kuinka hyvä voi rock-kappale olla!

Soitannollisesti OG ei esittelyjä kaipaa, sillä bändin jokainen pelimanni on lajissaan Suomen kärkeä: Markus Vanhala on ollut jo vuosien ajan maamme tyylitajuisimpia kitaristeja, ja yhteistyö Joonas Koton kanssa sujui totutun vaivattomasti. Basisti Erkki Silvennoinen hoiti tonttinsa vähäeleisesti kuten aina, mutta joudun taas kerran – ja täysin puolueellisesti – luovuttamaan illan virtuoosi –palkinnon rumpali Tuomo Latvalalle. Viime vuonna Torture Killeristä lainaksi saadun, mutta sittemmin vakinaistetun Latvalan soitto on jokaisella keikalla erikuuloista miehen koristellessa vanhempia kappaleita täysin lonkalta, minkä lisäksi tuntuu olevan täysin yhdentekevää, kummalla kädellä kompit liidataan.

 

Kaiken kaikkiaan Omnium Gatherum heitti taas kerran onnistuneen keikan, ja ainoa asia, joka oikeastaan jäi harmittamaan, oli yleisön kohtuullisen vähäinen määrä, sillä 14 euron lipun hinta tuskin on voinut olla keikkanautinnon esteenä. Ehkä kaikki olivat läpällä Tavastialla katsomassa Sum41:a?

Settilista:
1. The Pit
2. Skyline
3. Nail
4. The Unknowing
5. Nova Flame
6. The Sonic Sign
7. Frontiers
8. Soul Journeys
9. Chameleon Skin
10. New World Shadows
11. Storm Front

Encore:
12. Luoto
13. New Dynamic
14. Deep Cold

Ed: Ville Karttunen

Comments

comments

NO COMMENTS