Ruotsalainen viikinkimetallin airut, Thyrfing, ei ole päälle kaksikymmentä vuotta pitkällä urallaan pitänyt varsinaisesti kiirettä levytystahtinsa kanssa, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana yhtye on julkaissut ainoastaan kaksi levyä, Hels Viten (2008) sekä De Ödeslösan, josta siitäkin on jo lähemmäs neljä vuotta. Keikkarintamallakin bändiä tapaa tätä nykyä harvoin, joten voisin kuvitella useammankin folkahtavamman metallin ystävän pään kääntyneen, kun tamperelainen Nem Agency julkaisi viime vuoden loppupuolella Thyrfingin tekevän peräti kolme Suomen-keikkaa vuoden alussa. Kun mukaan tälle minirundille vielä saatiin kotimaassaan hävyttömän harvoin keikkaileva Kalmah sekä kovaa nousua viime aikoina tehnyt Vorna, olisi ollut typerää jättää tilaisuutta käyttämättä – allekirjoittaneen ja Thyrfingin toistaiseksi ainoa tapaaminen oli vuonna 2010 Nummirockissa!
Read in English HERE!
Galleria TÄÄLLÄ!
Noin varttia ennen Vornan showtimea Nosturille saapuessani ovella oli jo pienimuotoista jonoa havaittavissa, ja tutussa paikassaan aulan perällä olevalla merkkaritiskillä kävi kova kuhina. Yläkerrassakin oli jo hyvänkokoinen yleisö odottamassa illan ensimmäistä esiintyjää, joten puitteet hyvälle iltamalle vaikuttivat olevan kunnossa. Nosturin viime aikoina harrastama anniskelualueen laajentaminen lähemmäs lavan edustaa oli tänäkin iltana homman nimenä alaikäisten joutuessa tyytymään kapeaan kaistaleeseen lavan vasemmassa laidassa. Lavan verhot vedettiin syrjään tasan puoli yhdeksältä, ja Vorna pääsi aloittamaan kolmivarttisen lämmittelyslottinsa uudemman Ei valo minua seuraa -levynsä kappaleella ”Itsetön”. Räväkästi liikkelle lähtevä ralli toimi mainiona johdantona keikalle, joka bändin yltiösympaattisen vokalistin Vesa Salovaaran mukaan oli heille todella iso juttu – ovathan sekä Kalmah että Thyrfing kuulemma olleet kovassa kulutuksessa jäsenistön teiniaikoina.
Uutta levyä odotellessa Vorna on hiljattain julkaissut parikin yksittäistä kappaletta Spotifyssä, ja niin ”Tie varjoista” kuin ”Aalloista” kuultiinkin setissä. Bändin materiaalissa on huimasti vaihtelua – esimerkiksi ”Aalloista” lähtee liikkeelle miltei poppimaisella synakuviolla, hidastelee keskivaiheilla jopa Swallow the Sun-tyyppisesti ja kiihtyy vain hetkeä myöhemmin tiukkaan blastbeat-poljentoon, mutta punainen lanka säilyy silti alusta loppuun. Yleisöä aktivoitiin yhteistaputuksella ”Yksin”-kappaleessa, jonka alku oli niin hidas, että neljännellä taputuksella puolet jengistä oli jo kaukana edellä. Aika kului kuin siivillä, sillä viidennen kappaleen spiikissä Salovaara kiitteli jo yleisöä paikalle tulosta ja kertoi seuraavana vuorossa olevan ”Jälkemme”-biisin olevan illan viimeinen.
Vorna on todella lupaava uudempi tekijä kotimaisen folkmetallin kentällä. Näin bändin ensimmäistä kertaa livenä vasta viime lokakuussa, mutta meininki vakuutti saman tien, eikä tänä iltana todellakaan jääty edelliskerrasta jälkeen. Olkoonkin, että bändi esiintyi vokalisti Salovaaraa lukuunottamatta melko staattisesti, laadukas kappalemateriaali vei mukanaan. Ensimmäinen demo on äänitetty jo vuonna 2009, joten kilometrejä Vornalle on ehtinyt kertyä jo paljon, ja huomionarvoista on myös, että kokoonpano on pysynyt noista ajoista asti muuttumattomana. Vorna todennäköisesti sai myös hankittua tukun uusia faneja, sillä setin loppupuolella Nosturin alakerta alkoi olla täynnä, ja hiukset heiluivat yleisössä hyvällä prosentilla. Nyt vain kovaa tahtia lisää keikkoja ja maailmaa valloittamaan – kaikki ainekset siihen tuntuvat olevan jo valmiina. Erityispropsit rumpali Mikael Vannisen tomiensa päällä käyttämistä puun kaarnaa muistuttaneista koristeista!
Vornan setti:
1. Itsetön
2. Tie varjoista
3. Aalloista
4. Yksin
5. Jälkemme
En haluaisi sanoa, että sitten itse asiaan, mutta.. sitten todellakin itse asiaan! Kuten jo viime kesän Tampere Metal Meetingin yhteydessä ehdin todeta, Kalmah se vain jaksaa viihdyttää: tinkimättömästi musiikillisesta linjastaan kiinni pitävä pohojoosen poikien melodeath-partio oli pomminvarma livebändi tälläkin kertaa. Setti lähti käyntiin viimeisimmän Seventh Swampsony -levyn (2013) nimiraidalla (joka muuten soitettiin järkyttävän huonoilla soundeilla), jonka jälkeen vokalisti Pekka Kokko pääsi viljelemään ensimmäistä kertaa hulvattomia lavaspiikkejään, tällä kertaa keskittyen Etelä-Suomen heikkoon lumitilanteeseen, jonka vuoksi velipoika oli joutunut jättämään sukset keikkabussin perään.
Kalmah on nykymittapuulla siitä harvinainen bändi, että kahta samanlaista keikkaa bändiltä ei (onneksi) tunnu pystyvän näkemään – esimerkiksi viime kesän Metal Meeting –keikkaan verrattuna puolet setistä oli laitettu uusiksi, ja mukaan oli nostettu todella kovia valintoja aina debyyttilevy Swamplordin avausraita ”Evil in Yousta” They Will Returnin ”Hollow Heartiin” ja ”The Blind Leaderiin”. Todellinen yllätysvalinta oli kuitenkin setin loppupuolella kuultu Swampsong-levyn päätöskappale ”Moon of My Nights”, jota tuskin on livenä montaa kertaa soitettu. Totta kai ne takuuvarmat Kalmah-hitit, kuten ”The Groan of Wind”, ”The Black Waltz” sekä itseoikeutettu setin päätösralli ”Hades” olivat tälläkin kertaa mukana, joten satunnaisemmankaan fanin ei tarvinnut pettyä. Itse tosin toivoisin, vaikka pidänkin The Black Waltzia Kalmahin parhaana levynä, että levyltä voitaisiin ottaa joskus mukaan vaikkapa ”Bitter Metallic Side” tai jopa ”Mindrust”. En silti todellakaan valita, sillä setin jokainen kappale oli täysi hitti.
Kalmah kaahasi koko tunnin mittaisen slottinsa läpi kunnioitettavalla intensiteetillä, mistä on kiittäminen ensisijaisesti rumpali Janne Kusminia: mies on heittämällä yksi kotimaamme aliarvostetuimpia rumputaiteilijoita. Yleisö nauroi vokalisti Kokon välispiikeille täysin estoitta, ja tupa oli käytännössä täysi keikan alusta loppuun. Jos jostain pitää napista, niin kitaristi Kokon volyymipotikka olisi voinut olla läpi setin paria pykälää isommalla; nyt miehen mehukkaat soolot hukkuivat muiden soittimien joukkoon. Lopputulema on kuitenkin Kalmahin osalta selvä: tehkää nyt hyvä tavaton enemmän keikkoja.
Kalmahin setti:
1. Seventh Swampsony
2. Evil in You
3. The Groan of Wind
4. Hollow Heart
5. Heroes to Us
6. The Blind Leader
7. 12 Gauge
8. For the Revolution
9. The Black Waltz
10. Moon of My Nights
11. Hades
Ja sitten oikeasti siihen itse asiaan: prikulleen varttia vaille yhdentoista lähti käyntiin Thyrfingin intronauha, ja verhot vedettiin suurilla viikinkiaiheisilla sivulakanoilla varustetun lavan edestä syrjään. Kinkerit käynnistettiin vuoden 2000 Urkraft-levyn kappaleella ”Mjölner”. Laulaja Jens Rydén otti yleisönsä saman tien haltuun ja olikin vaikuttava esiintyjä koko keikan ajan. Urkraftilta siirryttiin Vansinnesvisorin ”The Voyagerin” kautta toiseksi uusimmalle Hels Vitelle ”Griftefridin” ajaksi. Ehdin jo hetkisen hämmästellä, kumman sivulakanan taakse bändi on piilottanut synistinsä, kunnes tajusin syntikoiden tulevan taustanauhalta. Synat oli onneksi miksattu mukavan pinnalle lavaäänessä, sillä Thyrfingin musiikki on kautta linjan nojannut vahvasti kosketinmattoihin. Lavaääni oli muutenkin alusta saakka sangen hyvä – miksauspöydän luona hääräävä Thyrfingin oma äänimies oli selkeästi tehtäviensä tasalla!
Neljännellä kappaleella hypättiin taas kauas menneisyyteen, kun debyyttilevy Thyrfingiltä soitettiin ”Raven Eyes”, kunnes vasta viidennellä kappaleella päästiin käsittelemään bändin uusinta De Ödeslösa -levyä ”Mot Helgrindin” sekä ”Veners Förfallin” ajaksi. Tasaisen vahvaa materiaalia Thyrfing on kyllä osannut tehdä kautta uransa, sillä uude(hko)tkin kappaleet toimivat livenä vähintään yhtä hyvin kuin vanhemmat valinnat. Tämän jälkeen päästiinkin henkilökohtaisten suosikkien sarjaan, kun Urkraftin ”Sweoland Conqueror” päästettiin ilmoille: aivan loistava biisi juustoisine syntikkakuvioineen! Edessä oli vielä pari kappaletta ennen väliaikaa: Farsotstiderin avausraita ”Far Åt Helvete” sekä Hels Viten ”Från Stormens Öga”. Tässä vaiheessa miksaaja oli ilmeisesti sen verran tyytyväinen bändin soundiin, että korkkasi kaljan ja alkoi kuvata keikkaa ilmeisesti Facebookiin. Enpä muista moista ihan äkkiseltään nähneeni.
Thyrfing vetäytyi hetkiseksi lavan taakse vetämään henkeä jonkinlaisen väli-intron soidessa, ja klikkiotsikkomaisesti voitaisiinkin todeta ”en voinut aavistaa mitä seuraavaksi tapahtui”: salista alkoi kadota porukkaa narikkaa kohti! Mitä ihmettä? Vielä monta biisiä oli tulossa! Bändi palasi lavalle ja pudottikin melkoisen pommin heti kärkeen soittaessaan Hednaland-demonsa avausraidan ”…Ty Mörkret Skall Falla”, joka on mitä ilmeisimmin ensimmäinen sävelletty Thyrfing-kappale. Pienenevästä yleisöstä huolimatta Thyrfing soitti keikan täysillä loppuun asti pysytellen vanhemmassa materiaalissaan, sillä lopuksi kuultiin kakkoslevy Valdr Galgan ”Storms of Asgard” sekä Vansinnesvisorin ”Digerdöden” ja ”Kaos Återkomst”.
Jo käytetty termi ”tasaisen vahva” on hyvä kuvaamaan Thyrfingin keikkaa myös kokonaisuutena: kuten Suomen jääkiekkomaajoukkue, myös Thyrfing on aina pelannut musiikillisesti omaa peliään, eikä bändin keikoillakaan mitään suurempaa revittelyä odota edes kuulevansa. Laulaja Rydéniä lukuunottamatta bändi esiintyi hyvin vähäeleisesti, ja varsinkin basisti Joakim Kristensson tuijotti ainoastaan soittimensa otelautaa käytännössä koko keikan ajan. Settilista oli mielestäni todella hyvä ja monipuolinen, joten en voi käsittää syytä yleisökatoon keikan loppupuolella. Thyrfingin lopettaessa kalja-alue oli käytännössä tyhjentynyt, ja lavan edustallakin ihmismassa loppui tilan puolivälissä. Oliko tänne näin selkeästi tultu katsomaan vain Kalmahia? Baarin puoli oli kyllä Kalmahin aloituksesta lähtien tupaten täynnä janoista porukkaa, sillä mahdollisesti ennakkolippujen myyntimäärästä johtuen alakerran tiskille oli hankittu vain kaksi baarimikkoa töihin, mikä aiheutti pahaa ruuhkaa. Syynä on siis voinut olla lauantai-keikkakävijöiden puhdas suorituskeskeisyyskin. Itse kuitenkin nautin alusta loppuun, sillä illan kolmen bändin yhdistelmä oli loistava, eivätkä 18 euron pääsyliput olleet todellakaan hinnalla pilattuja!
Thyrfingin setti:
1. Mjölner
2. The Voyager
3. Griftefrid
4. Raven Eyes
5. Mot Helgrind
6. Veners Förfall
7. Sweoland Conqueror
8. Far Åt Helvete
9. Från Stormens Öga
Encore:
10. …Ty Mörkret Skall Falla
11. Storms Of Asgard
12. Digerdöden
13. Kaos Återkomst
Kuvat: Marco Manzi | Ed: Ville Karttunen
Comments
comments
